keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Ihmisen pienuus ja muuttuva maailma

Katsoin tuossa tänään Jimin dokumentin maa ihmisten jälkeen. Dokumentti kuvasi sitä, kuinka maailma muuttuisi jos ihmiset yhtäkkiä katoaisivat. Dokumentissä ei otettu kantaa siihen, kuinka ihminen häviäisi, ainoastaan siihen, mitä katoamisen jälkeen tapahtuisi. Dokumentti kuvaili kuinka vuosien kuluessa tiet peittyvät kasvillisuuteen, kirjallisuus ja valokuvat murenevat, talot ja rakennukset sortuvat kunnes entisten suurkaupunkien tilalla on vain metsää. Näyttää kuin aikojen kuluessa kaikki merkit olemassaolostamme katoaisi historian hämäriin.

Dokumentti todella muistutti ihmisen pienuudesta ja asioiden katoavaisuudesta. Olemme vain osa luontoa, emmekä hallitse sitä. Luonto tulee jopa toimeen ilman meitä, mutta me emme ilman sitä. Ilman jatkuvaa huolenpitoa kaupunkimme ovatkin aika hauraita luonnonvoimien alla. On oikeastaan aika surullistakin ajatella asiaa. Kaikki saavutuksemme, taiteen tuotokset ja kirjallisuutemme ja viisautemme helmet tulevat katoamaan ikuisiksi ajoiksi. Rakenukset sortuvat, kirjat murenevat, veistokset ja maalaukset pilaantuvat... Kaikki tuo, mistä nyt olemme ylpeitä ja mistä pidämme niin hyvää huolta. Kaikki on pysymätöntä. Mitä lopulta jää jäljelle on elämän virta. Kuten dokumentissakin mainittiin, vaikka ihminen katoaakin, elämä jatkuu. Kuolemme yksilöinä aivan kuten kaupungit, kulttuurit ja sivilisaatiot tuhoutuvat, mutta mikään ei katoa lopullisesti. Fyysinen keho maatuu ja siitä tulevat eliöt saavat elinvoimansa. Kaupungit raunioituvat, mutta tulevat ekosysteemit saavat niiltä elintilansa. Kaikki muuttaa vain muotoaan ja jatkaa matkaansa osana elämän ikuista virtaa. Muutos on oikeastaan aika runollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti