torstai 1. syyskuuta 2011

Mitä hyvää SoMessa?

Sosiaalinen media tarkoittaa erilaisia sivustoja, joiden sisällön käyttäjät pääosin itse luovat tai joita käytetään lähinnä käyttäjien väliseen vuorovaikutukseen. Näitä sivustoja on YouTube, Wikipedia, Twitter ja Facebook. Tärkeimpiä hyötyjä yksityiselle ihmiselle parempi mahdollisuus tuoda näkyville omia kirjoituksia ja olla yhteydessä muihin ihmisiin.

Kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin voi olla yhteydessä Facebookin kautta helposti ja ilmaiseksi. Facebook mahdollistaa nopean viestin lähettämisen useammalle ihmisille. Esimerkiksi kun kadotin kännykkäni keväällä, kerroin siitä Facebookissa ja useimmat ihmiset saivat suoraan tiedon, ettei kannata soitella. Ja kun on useampi viestintäkanava yhtä aikaa käytössä, ei yhden katkeaminen väliaikaisesti poista yhteyttä ulkomaailmaan. Facebook on hyvä myös tapahtumien järjestämiseen ja keskusteluun useamman ihmisen välillä. Google Plus on kasvanut nopeasti, mutta ainakaan vielä se ei haasta Facebookia.

Ujo ja epävarma ihminen voi myös saada Internetin kautta itsevarmuutta lähteä tutustumaan ihmisiin ihan livenä. Joillakin nettikaverit voivat jostakin syystä olla ainoita kavereita. Hyvä olisi tietysti, jos ihmisillä olisi myös livekavereita, mutta kaikille tämä ei ole mahdollista. Nettikaverit ovat parempi kuin ei mitään. Nettikavereista voi tulla oikeita ystäviä ja ystävyys voi johtaa livetapaamisiinkin - ja rakastumiseen ja avioliittoon, kuten lähipiirissäni on jo tapahtunut.

Vammaiset ja pitkäaikaissairaat voivat löytää Internetin kautta vertaistukea ja tietoa. Monet sairaudet ovat niin harvinaisia, että sitä sairastava ei tunne ketään, jolla olisi sama sairaus. Varsinkin jos samaa sairautta potevia on koko maassa vain satoja, kymmeniä tai sitäkin vähemmän, vertaistuen ja tiedon löytäminen on vaikeaa. Sosiaalinen media auttaa löytämään vertaisia, joiden kanssa jakaa kokemuksia ja tietoa. Vertaistuella on suuri merkitys ja on hyvä, jos sitä saa edes verkon kautta. Korostin erityisesti vammaisia, vaikka totta kai sama mahdollisuus kokemusten ja tiedon vaihtoon pätee kaikkiin ihmisryhmiin.

Nykyisin käytännössä kuka tahansa, jolla on Internet-yhteys, voi ryhtyä julkaisemaan tekstejään. Ihmiset pystyvät halutessaan jakamaan tietojaan, mielipiteitään ja kokemuksiaan paljon laajemmalle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että perinteisessä mediassa paitsioon jääneet aiheet ja näkökulmat voivat saada laajempaa huomiota. Esimerkiksi harvinaisista sairauksista tai vammoista voidaan kirjoittaa blogeissa, kuten kuurosokeudesta. Eikä ole enää harvojen tahojen varassa, mitä asioista sanotaan. Huonona puolena tässä on luonnollisesti se, että kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, eikä siis kaikki netissä ole totta. Täytyy olla kriittinen lukemaansa kohtaan. Wikipedia on hyvä esimerkki lähdekritiikistä: se ei ole täysin läpimätä sivusto, mutta sen kanssa on oltava varovainen. Siellä on paljon asiaa, mutta on siellä virheitäkin.

Opiskelijat voivat kirjoittaa Blogiin tai Wikipediaan opiskelemistaan aiheista ja vahvistaa osaamistaan. Keskustelualueilla voi keskustella niistä. Blogeista ja keskustelualueilta voi myös saada yhteys eri alojen asiantuntijoihin. Jos sosiaalisessa mediassa oleva tieto ei ole luotettavaa, voi sieltä löytää linkkejä luotettavaan tietoon. Kieltenopiskelijoille Internet on hyvä apu: voi osallistua vieraskielisiin nettikeskusteluihin, voi blogata vieraalla kielellä tai vaikkapa kirjoittaa vieraskieliseen Wikipediaan. Tietenkin yleensäkin kaiken minkä netissä voi tehdä suomeksi, voi tehdä myös vieraalla kielellä - kattaa tiedon haun ja viihteen! Kaikki vapaa-ajan nettisurffailu ei välttämättä käy aktiivisesti kielenopiskelusta, mutta kielitaitoahan se pitää yllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti