lauantai 8. helmikuuta 2014

Maailmanuskontojen opetus kouluissa

Maailman uskontojen tuntemus kuuluu yleissivistykseen.  Uskonnot ovat vaikuttaneet historian aikana esimerkiksi politiikkaan, kulttuuriin ja lainsäädäntöön. Sillä ei ole merkitystä uskooko eri uskontojen väittämiin tai pitääkö niiden olemassaoloa hyvänä vai huonona asiana. Monikulttuurisessa maailmassa täytyy ymmärtää myös muita yhteiskuntia ja kulttuureita, joissa uskonto voi olla tärkeä tekijä. Nykyinen uskonnonopetus ei kokemukseni mukaan täytä tätä yleissivistävää tarkoitusta riittävän hyvin.

Itse tunnen parhaiten kristinuskon ja buddhalaisuuden (theravadan) ja jälkimmäistä ainakaan ei kovin hyvin opeteta, mitä olen eri koulujen oppikirjoja lukenut. Monet asiat käsitellään hyvin pinnallisesti ja puolueellisesti. Merkittävät puutteet ja suoranaiset virheet antavat usein virheellisen kuvan buddhalaisuudesta. Kirjoittajan heikko tietämys - ja jopa kristillinen vakaumus - paistaa usein läpi. Tästä on toki tullut vastaan hyviäkin poikkeuksia, mutta myös muiden uskontojen käsittelyssä on ongelmia.

Eri uskontojen perusasioista voi opettaa jo melko vähällä opiskelulla, mutta monesti yksittäisen uskonnon syvällinen ymmärrys vaatii huolellista ja pitkäaikaista opiskelua. Tämä koskee erityisesti buddhalaisuutta. Mielestäni uskonnon voisi poistaa yhtenä oppiaineena kouluista. Eri uskontoihin liittyvät tärkeimmät faktat voidaan käydä maantiedon, historian, yhteiskuntaopin ja filosofian tunneilla. Syvällisempi opetus jätettäköön uskonnollisille yhteisöille, joista kinnostuneet voivat tietoa hakea. Lähtökohtaisesti paras lähde jokaiseen uskontoon on joko sen oppinut seuraaja tai tiettyyn uskontoon syvälle perehtynyt neutraali uskonnontutkija. (Niin, nykyisinhän kristityt saavat kertoa kouluissa omasta uskonnostaan tavalla, josta ei yhdenkään toisen uskonnon seuraaja voi edes haaveilla. Ja lisäksi kristityt saavat kertoa myös muiden uskonnoista.)

Jos uskonto pidetään yhtenä oppiaineena, uskonnonopettajina pitäisi olla kristittyjen teologien sijaan uskonnontutkijoita. Lisäksi koulukirjojen ja esimerkiksi yo-kokeiden mallivastausten laatimisessa voisi konsultoida uskontojen oppineita seuraajia. Kyllä, se toisi sisältöön lisää subjektiivisuutta, mutta uskontohan on henkilökohtainen asia. Samalla tavallahan ne subjektiiviset mielipiteet näkyvät teologienkin opetuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti