lauantai 13. syyskuuta 2014

Perfect Sense ja "itsestään selvät" aistit

Perfect Sense on vuonna 2011 valmistunut elokuva, jossa virusepidemia vie ihmisten aistit yksi kerrallaan. Elokuvan päähenkilöinä ovat virustutkija Susan ja kokki Michael, joiden välillä syttyy romanssi epidemian syöstyä maailma mullistusten kouriin. Elokuva ei ole katastrofileffa tai pelkkä rakkaustarina.

Eri ihmiset näkevät elokuvissa eri asioita ja ymmärtävät sen pointin eri tavoin. Ehkä tiivis kosketukseni kuulo- ja näkövammaisuuteen sai näkemään elokuvan oleellisimpana sisältönä aistien katovaisuuden. Perfect Sense kertoo siitä, ettei aistit ole itsestään selviä ja niitä pitää arvostaa. Ja vaikka menettäisi yhden tai useamman aistinsa, elämä ei ole ohi. Perfect Sensessä ihmiset löysivät aina keinon selviytyä yhden aistin kadottua ja elämä jatkui.

Olisi ihan mielenkiintoinen ajatus miten yhteiskunnan toimintaan, talouteen, kulttuuriin jne. laajemmin vaikuttaisi kun kaikki ihmiset alkaisivat yhtäkkiä menettää aistejaan. Tuota laajempaa puolta elokuva ei esitellyt kovin paljon, eikä se elokuvan pointti mielestäni ollutkaan. Eikä elokuvan tilannetta kannata kovin pitkälle ajatella, koska se kieltämättä aiheuttaa uskottavuusongelmia.

Leffalta olisin odottanut aistien menettämisen teeman syvempää käsittelyä. Elokuva olisi ollut myös uskottavampi jos aistien menetys ei olisi koskenut koko ihmiskuntaa. Lisäksi epidemian laajuuteen nähden elokuvan juoni keskittyi liikaa yhteen kaupunkiin. Plussana se, että Perfect Sense esitti ihmisten tunteet - epätoivo, suru ja raivo - hyvin vaikuttavasti. Myös toivo elämän jatkumisesta oli aina hyvin mukana. Kerronta oli hyvin visuaalista ja taustamusiikkiakin hyödynnettiin - musiikki lakkasi päähenkilöiden kuurouduttua. Oli myös kiinnostavaa nähdä kuinka kuuroutuminen vaikutti ihmisten kommunikaatioon. Kaikkiaan Perfect Sense oli hyvin vaikuttava ja suosittelen katsomaan. Juuri aistien katoavaisuuden teeman vuoksi. Tähdet: 4,5/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti